Kuka valmisti Lilja the Label -tuotteeni?

Tehtaamme Portugalin Guimarãesissa
Oheinen kuva on mahtavalta tehtaaltamme Portugalin Guimarãesissa. Perheomisteinen tehdas työllistää yhteensä 30 henkilöä.
Tavoittelemme tuotantoketjumme avaamisen suhteen täyttä läpinäkyvyyttä, emmekä malta odottaa, että pääsemme kertomaan lisää tuotteidemme tekijöistä. Tuotteemme valmistetaan vastuullisesti vain huolella valituissa tehtaissa, joilla olemme vierailleet henkilökohtaisesti. Turvallinen ja eettinen työympäristö kaikille, jotka ovat millään tavalla osa tuoteketjuamme, on lähellä sydäntämme. Siksi meille on tärkeää, että tuotteemme edustavat arvojamme.
Pääasiallinen tehtaamme sijaitsee Portugalin Guimarãesissa. Vuoden 2022 alussa pystyimme toteuttamaan tähän asti suurimman vastuullisuustavoitteemme siirtämällä tuotantomme kokonaisuudessaan Euroopan unionin sisälle. Uusi tehtaamme on erikoistunut korkealaatuisiin uimapukuihin, urheiluvaatteisiin ja alusvaatteisiin, joista heillä on yli 20 vuoden kokemus. Meistä on mahtavaa saada tehdä yhteistyötä sellaisten tahojen kanssa, jotka jakavat vastuullisuusarvomme ja jotka suhtautuvat työhönsä yhtä intohimoisesti kuin me.
Olemme päätyneet tehtaaseemme ja muihin kumppanuuksiime, kuten kangasvalmistajiin, pakkausmateriaalien toimittajiin jne. tehtyämme ensin kattavaa tutkimusta tehtaista, niiden työoloista ja eettisyydestä. Uskomme, että pehmeisiin arvoihin, hyvinvointiin ja ympäristön arvostamiseen keskittyvä yritys voi menestyä vain silloin, kun myös yrityksen tärkeimmät voimavarat, eli ihmiset, voivat hyvin. Siksi kaikkien tuotantoketjuun osallistuvien tahojen hyvinvointi on meille ensisijainen tavoite. Lue lisää kestävän kehityksen käytännöistämme.
Portugalin tehtaamme on valmistanut uima-asumme, oloasumme ja alusvaatteemme syksystä 2022 alkaen. Kaikki tätä ennen valmistetut tuotteet on valmistettu Balilla. Olemme tällä hetkellä tuotantomme vaihdoksen keskellä: täydennykset vanhempiin tuotteisiin tulevat edelleen Balilta, kun taas uusien tuotteiden tuotanto on jo siirtynyt Portugaliin.
Avoimuuden ja selkeyden takaamiseksi kaikilla yksittäisillä tuotesivuilla ja jokaisessa fyysisessä tuotteessa on kirjattuna tuotteen alkuperämaa. Käytetyt materiaalit ovat samat molemmilla tehtaillamme: jatkamme ECONYL®:in kierrätysnailonin käyttöä myös uudella tehtaallamme. . Korkean laadun säilyttäminen on prioriteettimme myös tehtaan vaihdon yhteydessä, ja olemme varmistuneet siitä, että yllämme vähintään samaan korkeaan laatuun, johon olet tottunut tuotteidemme parissa vuosiemme varrella.
Alkuperäinen uimapukutehtaamme sijaitsee Balin upealla paratiisisaarella Indonesiassa. Tämä tehdas on valmistanut kaikki uimapukumme ja urheiluvaatteemme vuodesta 2018 vuoteen 2022. Tehdasta pyörittää nuori paikallinen pariskunta, joka työllistää yhteensä 36 henkilöä: neljä toimistotehtävissä omistajien rinnalla, kaksi kankaan leikkaajaa, 26 ompelijaa, kolme laadunvalvojaa ja yksi graafinen suunnittelija.
Meistä on ollut ihanaa työskennellä Balin tehtaamme kanssa, ja olemme niin onnellisia saavutettuamme yhteistyön, joihin voimme luottaa täydellä sydämellä. Yhteistyön hiljalleen lopettaminen alkuperäisen tehtaamme kanssa ei ollut helppo valinta, ja haluamme korostaa, että tehtaamme on ollut aivan mahtava kumppani vuosien saatossa. Päätös siirtää tuotantoamme on ensisijaisesti linkittynyt toiveeseemme tuottaa tuotteemme EU-alueella, lähempänä muita toimintojamme ja asiakkaitamme.
Kaikki ennen kesää 2022 julkaistut tuotteet on valmistettu tehtaallamme Balilla. Avoimuuden ja selkeyden takaamiseksi jokaisella tuotesivulla ja yksittäisessä fyysisessä tuotteessa on kirjattuna valmistusmaa. Vastaamme mielellämme mihin tahansa kysymyksiin, joita sinulle herää tuotannostamme tai muista toimintatavoistamme.
